keskiviikko 22. elokuuta 2012

Syksy saapuu ja naapuri remppaa

Syksy tekee tuloaan, ilmat viilenee ja meidän keittiön ikkunasta näyttää tältä.


Lähdettiin pikkumiehen kanssa tänään evakkoon omasta kodista, kun naapurissa tehdään remonttia, ja poraus oli sen verran kovaa, että herätti pojan päiväunilta (joita olikin ehtinyt nukkua jopa puoli tuntia...). Eipä siinä remontin teossa sinänsä mitään ole, mutta olisihan se kohteliasta ilmoittaa, niin tietäisi varautua, että laittaako poikaa ollenkaan sänkyyn nukkumaan, vai lähdetäänkö suosiolla ratas-lenkille tms. Harmitti kyllä lähteä kuumeisen pojan kanssa ulos :(

Eihän pojalle sitten uni rattaissa enää tullutkaan, ja kierreltiin kolmisen tuntia ostarilla kahvilassa, kaupoissa ja kirjastossa, ja kiepattiin vielä yhden kirpparin kautta.
Kotiin saavuttuamme oli remppamiehet ilmeisesti häipyneet, koska oli aivan rauhallista ja sain Arvon unille omaan sänkyyn, ja nyt onkin nukuttu jo kolmisen tuntia.

Kuumetta Arvolla on nyt kolmatta vuorokautta, ja näppyjen ilmestymistä odotellaan. Vauvarokon takia meidän suunnitelmat meni uusiksi tältä viikolta, ja se vähän harmittaa, kun kotona tuntuu aika käyvän pitkäksi itselle. Täällä kun on tullut vietettyä paljon aikaa viimeisten viikkojen aikana muutenkin (siitä lisää myöhemmin). Saa nähdä pääsemmekö huomenna Taiteiden yöhön ja tänne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti