Nyt se tuli meidän "vauvalle", vauvarokko. Eilen aamulla poika tuntui kuumalle ja sain lämpömittariin yli 38 asteen lukemat, vaikka poika karkasikin kesken mittauksen. Tänä aamuna kuumetta olikin jo yli 39.
Eipä tuo ole kuitenkaan pojan menoa haitannut, eilen oli vähän väsyneempi, mutta tänään on ollut yhtä kova meno päällä kuin muutenkin. Olisipa itsekin sairaana yhtä virkeänä =)
Nyt sitten odotellaan, että kuume laskee ja näppylät ilmestyvät.
Vauvarokoksi tiesin heti epäillä, kun ei ole muita oireita, ja vauvakaveri sairasti vauvarokon pari kuukautta sitten. Tauti on todella helposti tarttuva ja sen sairastavat lähes kaikki alle 2-vuotiaat jossakin vaiheessa.
Sain tänä iltana vähän aikaa vapaata, kun mies hoitaa toipilasta.
Kävin kierrätyskeskuksessa hakemassa vähän lukemista (lehtiä tällä kertaa), tarttui sieltä mukaan yksi hattukin sekä lasten haarukoita ja lusikoita Arvolle.
Sitten kävin lehtisalissa lueskelemassa ja kaupassa.
Nyt yritän viritellä tätä blogia uudelleen, josko aikaa ja innostusta tähän olisi enemmän nyt =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti